Olin jo jonkin aikaa suunnitellut sellaisen sudin hankkimista, joka soveltuisi kovasaippualla kasvovaahdotukseen. Duke 2 soveltuisi tähän tarkoitukseen hyvin, mutta olin huolissani omassa kakkosessa olevaan ongelmaan nimittäin siihen, että se katkoo herkästi karvoja kovasaippualla. Toinen vaihtoehto ja halvempikin olisi rakentaa suti itse. Päädyin kustannussyistä tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Tarkoitukseen sopiva suti, Grosvenor 404 bristle badger mix, löytyi jo valmiina. 

404miix.jpg

Vulfix Grosvenor 404 brislte badger mix suti, josta oli tarkoitus ottaa kahva.


Ensimmäisenä toimenpiteenä oli poista vanhat karvat. Tämä tapahtui höyryttämällä. Monissa nettiohjeissa kerrottiin kuinka helposti karvat irtoavat 20 minuutin hyörytyksellä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Laitoin kattilan pohjalle vettä ja kiehautin sen. Kun vesi kiehui pienensin virran minimiteholle. Seuraavaksi laitoin sudin pystyyn keramiikkakulhoon ja nämä kattilaan sekä kansi päälle. Vettä oli kattilassa sen verran, että se ei pääsyt kulhoon höyrytyksen aikana.

Höyrytin 20 minuutti - ei tulosta. Keitin 10 min lisää - ei tulosta. Taas 10 minuutin jaksoissa aina tuntiin. Sen jälkeen karvat irtosivat vaivoin.

WP_20150311_001.jpg


h%C3%B6yrytys.jpg

Suti näytti tältä karvan irroituksen jälkeen. Kahvan pohjalla näkyy sitkeää hartsia, jossa karvat olivat olleet kiinni. Kun kahva  oli vielä kuuma, yritin poistaa hartsia ruuvimeisselillä. Kaivamisessa olin vähän varomaton ja meisselin varsi nojasi kahvan reunaan sillä seurauksella, että kahvan jäähdyttyä siihen ilmestyi pari hiushalkeamaa. Kahvan jäähdyttyä mittasin reiän läpimitan, joka oli 22 mm. Lopun hartsin poistin poralla ja pienellä hiontarummulla, joka oli kiinni akkuporakoneessa. Monitoimityökalu olisi ollut tehokkaampi, mutta toisaalta sen suurempi kierrosnopeus ei olisi antanut niin paljon pelivaraa kuin hitaampi akkuporakone. Toinen virhe tapahtui, kun suojasin kahvan porauksen ajaksi sähköteipillä. Tämä toimenpide vei Grosvenor -tekstin.

Seuraavana vuorossa oli karvojen tilaaminen The Golden Nibistä. Solmuksi valitsin heidän finest 2-bandin, joka oli saanut hyviä arvioita. Löytämissäni ohjeissa neuvottiin valitsemaan 2 mm pienempi solmu kuin kahvan reikä eli omassa tapauksessa solmu on 20 mm (mitta on hartsikiekon halkaisia). Näyttää siltä, että TGN:n mitta on todellisuudessa  1-2 mm pienempi. Jos kahvan reikä on "jempti" tai ahdas, solmu ei avaudu vapaasti vaan jää melko suppuun. Alle 20 mm solmuilla reikä voi olla 1mm suurempi. Vastaavasti yli 22 mm solmulla reikä voi olla 3-4 mm suurempi.

Monien vaihtoehtojen joukosta valitsin loftin korkeudeksi 48 mm. 2-band karva on jäykempi kuin best tai silvertip ja lyhyempi  kuin 48 mm  voisi tuntua karhealta. Jotkut ovat käyttäneet 45-46 mm loftia, mutta ovat pitäneet solmua silloin liian jäykkänä ja karheana. Omassa versiossani jouduin tekemään korotuspalan, jotta sain loftin oikeaan mittaan. Laminoin palan vanhasta caravaanareiden jäsenkortista.

kahva.jpg

Kuvassa The Golden Nibin 20mm  finest 2-band solmu, korotuspala ja puhdistettu Grosvenor kahva.


Ennen liimausta sahasin rautasahan terällä viiltoja solmun hartsikiekkoon sekä molemmille puolille korotuspalaa. Tämän jälkeen pyyhin kaikki liimattavat pinnat vielä Sinolilla ja lopuksi liimasin osat neljän tunnin Epoxilla. Liimaa ei saanut laittaa liikaa, koska vaarana oli että se pursuaa yli ja sottaa karvat. Kun kaikki osat oli painettu alas, varmistin vielä liiman leviämisen pyöräyttämällä solmua  n 1/2 kierrosta puolelta toiselle ja suti sai jäädä kuivumaan yli vuorokaudeksi.


tgn.jpg

Uudet karvat asettuvat Grosvenor kahvaan vapaasti ja sopusuhtaisesti.  Sudin mitat ovat: knot 23 mm (kahvan juuresta mitattuna), loft  48 mm, kahva 38 x 54 mm ja  paino 68,6 g.


tgn404.jpg

Grosvenor TGN finest 2-band koevaahdotuksen jälkeen. Sen solmun muoto on lamppu Duken viuhka.  

Runsaan kuukauden käytön aikana yhtään karvaa ei ole lähtenyt, mikä on osoitus TGN:n laadusta. Vaahto, joka tulee sillä "jogurttimaiseksi" ei pakkaannut karvojen sisään vaan suti luovuttaa sen mukavasti. Märkänä karvojen kärjet taipuvat koukkuun, jolloin ne ovat geelimäisen pehmeät. Omassa sudissani ei ole mitään karheutta niin kuin jotkut ovat raportoineet. Grosvenor TGN finest 2.-band on täyttänyt sille asettamani odotukset.  Se vaahdottaa kovasaippuan vaivatta ja sen kärkituntuma on sekä pehmeä että keskittävä.. Suti on pienikokoinen, mutta se on riittävä partaiseen naamaani.