Kuluneella viikolla sain kokea kaksi yllätystä.

Lapset olivat tilanneet  Amerikasta minulle syntymäpäivälahjaksi kullatun Gillette Aristocrat Adjustable -partahöylän (vuosimalli 1966). Toinen yllätys oli kun parranajo.blogit -kirjoittaja lähetti minulle kokeiltavaksi Dovon partaveitsen.

Gillette Aristocrat on ns TTO-mallinen (Twist-To-Open, suomeksi perhosmalli) partahöylä. Tämän tyyppisessä höylässä leikkuupään kansi avutuu varren nupista käännettäessä kuin kaksi perhosen siipeä, jotka ovat saranoitu ulkoreunastaan. Kun siivet ovat ylhäällä terän vaihto on nopeaa ja turvallista. Leikkuupään kitaa voidaan säätää varren yläosassa olevalla säätöpyörallä. Säätöasteikon alue on 1 - 9. Mitä suurempi on luku, sitä aggressiivisemmin terä leikkaa partaa. Sekä avauksen  että säädön mekanismit ovat varren sisällä.

Höylän kunto on erinomainen. Kultaus ei ole kulunut mistään, ja avaus- ja säätömekanismit toimivat herkästi. Ensimmäisessä ajossa säätö oli kohdassa 4 eli alimmalla keskialueella. Aristocrat ajoi tällä säädöllä todella pehmeästi ja tarkasti. Yleensä höylät pitävät leikatessa ääntä, mutta Aristocrat lauloi vain hiljaista seireenin laulua. Ehdin jo ajatella - laitoinko terää lainkaan. Nyt täytyy vain etsiä parhaiten toimivat säädöt. Gillette Aristocrat Adjustable on näyttävä ja hyvä höylä. Gilletessä on menneen ajan hienostuneisuutta. Sen kultaus tuntuu kädessä pehmeältä ja lämpimältä, ja ote ei lipsu vaikka käsi olisi märkä. Kiitos lapsille upeasta lahjasta!

Dovon partaveitsi

On hieno mahdollisuus saada kokeilla partaveistä. Kiitos tästä luottamuksen osoituksesta parranajo.blogit -kirjoittajalle! Partaveitsen muodoissa on tiettyä kauneutta, joka syntyy sen tarkoituksenmukaisuudesta. Partaveitsessä ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Se on kuin Mozartin musiikki.

Veitsi oli teroitettu ja stropattu minulle ajovalmiiksi. Kiireisten päivien takia ajo täytyi jättää loppuviikoksi. Perjantaina sitten suoritin elämäni ensimmäisen veitsellä ajon. Höyläajossa saatu kokemus oikeasta ajokulmasta auttoi minua löytämään sopivan kulman myös veitseen. Vaikka ajokulma ei tuottanut ongelmia niin käsi, korva, parta, nenä tai joku muu tuntui olevan koko ajan tiellä. En oikein tiennyt mihin suuntaan veitseä pitäisi liikuttaa. Keskittyminen ei saanut herpaantua hetkeksikään tai muuten veitsi olisi haukannut palan poskesta. Ensimmäisessä ajossa en ajanut muuta kuin posket - siinäkin oli ihan tarpeeksi alkajaiseksi.

Veitsi on todella läheisessä kontaktissa partaan (ja myös ihoon) ja veitseä voi kondroloida tarkemmin kuin partahöylää - jos vain osaa. Sanotaan että veitsellä ajo on taitolaji. Sitä se kyllä tuntuu olevan. Taitoa ei opita hetkessä vaan se saadaan pitkän harjoittelun tuloksena.