vihre-classic-tsf-partavaahto-8d5.jpg

Nyt testattavana oli Tcheon Fung Singin vihreä rasiainen parranajosaippua  eli Ciatola Verde. Sen ominaisuudet ovat aivan samat kuin aikaisemmin testatuilla punaisella  tai keltaisella. Vihreän tuoksu on minusta vähän outo; minulle tuli mieleen lattianpesuaine. Onneksi tuoksu on aika mieto. Saippua sisältää mentolia ja eukalyptusta, mutta viilennys näistä aineista huolimatta on melkolailla maltillista. Tämä sopii ainakin minulle. Kokonaisvaikutelma vihreästä saippuasta jäi jotenkin valjuksi, johtuen melko pitkälti tuosta pesuainemaisesta tuoksusta. 

Testiajojen alkuvalmisteluina käytin vain kuuma vettä. Olin jo aikaisemmin tehnyt sellaisia havaintoja, että minulla pre-shave tuotteet yhdessä mentolia ja/tai eukalyptusta sisältävien parranajosaippuoiden kanssa heikentävät ajotulosta. Nyt näissä testiajossa ajotulos oli kiitettävä, jopa kaulan alueella, mikä on se koetinkivi. Toisin sanoen kallistun siihen uskomukseen, että minulla esimerkiksi valmisteluvoiteet heikentävät ajotulosta kun käytän edellä mainittuja parranajosaippuoita..

Otaksun, että Tcheon Fung Sing viehreä rasiainen parranajosaippua ei tule kuulumaan minun saippua-arsenaaliini.